Chalupan synty

Chalupan takana olemme me, Iman ja Amin Gharaghozlu, kaksi veljestä Teheranista. Iranista lähdimme kiertämään maailmaa Arabiemiirikuntien, Intian, Kiinan, Ison-Britannian ja Sveitsin kautta Suomeen, jossa olemme olleet nyt jo parikymmentä vuotta.

Suomesta tuli meidän ja Chalupan kotimaa. Muualla olimme syöneet aina kotitekoista ruokaa puhtaista raaka-aineista. Huomasimme, että tällaista ruokakulttuuria ei juuri löytynyt Suomesta, vaan ihmiset söivät paljon pikaruokaa. Ajattelimme, että jotain pitää tehdä.

Vuonna 2004 aloitimme isämme tuella Hot Chili Fast Food -ravintolan, ja tulimme entistä varmemmiksi, että meidän pitäisi tehdä jotain suomalaisen pikaruokakulttuurin muuttamiseksi. Kymmenen vuotta sitten Suomi ei ollut vielä siihen valmis. Nyt on. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olemme avanneet monia suosittuja ravintoloita, kuten Shanghai Cowboy, Café Rio, Jalla Jalla ja New York Ninja, ja olemme myös tarjoilleet Flow Festivalilla laadukasta katuruokaa.

Reseptien laadun hiominen on meille pakkomielle, ja haluamme tehdä
yhdessä syömisestä hauskaa!

Olemme oikeastaan ruoan suhteen täysin hulluja. Reseptien laadun hiominen on meille pakkomielle, ja haluamme tehdä yhdessä syömisestä hauskaa. Haluamme kaikin voimin käyttää hyvälaatuisia, paikallisia tuotteita, usein myös luomua. Ruoanvalmistajillamme pitää olla yhtä paljon intohimoa kuin meillä reseptejä laatiessamme.

Kotoisat tilat ja tunnelma ovat meille tärkeitä. Haluamme palata kanssasi aikaan, jolloin ruoka oli huomion keskipisteenä, ja paikkoihin, joissa saa nopeasti rentoja ja edullisia aterioita.

Ruokalistallamme tarjoilemme sinulle ainekset monipuolisen annoksen kokoamiseen – sinä päätät, mitä siitä lopulta syntyy. Haluamme tehdä valintasi helpoksi, ja annamme mielellämme suosituksia, kysy vain!

Ensimmäinen vinkkimme: kokeile Chalupan nachoja pico de gallo -salsalla ja guacamolella!